Leevi Lassilan vaikea kausi jatkui Puolassa
Leevi Lassilan ja Antti Linnakedon kauden kolmas EM-ralli sujui vaikeasti. Lauantaina keskeytys ja vaisu vauhti pilasi tuloksen.
Leevi Lassilan kausi sai jatkoa Puolan EM-rallissa. Ralli sujui samalla tyylillä kuin kauden muut kilpailut, eli haasteita riitti. Kilpailu alkoi perjantaina 13.6 yleiöerikoiskokeella ja ja lauantai ja sunnuntai olivat täyspitkiä rallipäiviä. Lassilan kilpailu alkoi kohtalaisesti, mutta vaihdillisesti kärjen takana. Meno keskeytyi kuitenkin lauantain toisella lenkillä.
Ei mikään paras aloitus. Kärkikaksikko menee tosi kovaa, ja siihen vauhtiin ei näytä olevan tällähetkellä mitään asiaa. Muu porukka tulee aika tasaisesti, mutta kyllä oma vauhti on jotenkin hukassa, Lassila summasi rallin avauksen.
Toisen lenkin ensimmäisellä pätkällä oli pehmeä osuus, jossa oli todella syvät urat. Tiehen oli kaivautunut rytky, jossa hajosi öljyn jäähdytin, Lassila kommentoi keskeytystä.
Lassila pääsi jatkamaan rallia sunnuntaina. Tuloksellisesti mitään ei ollut pelissä, mutta tavoitteena oli parantaa ajoa. Sunnuntai sujui Lassilan osalta ehjästi, mutta vauhti oli edelleen vaisua.
Hirveästi ei fiilistä löytynyt ajamiseen enää sunnuntaina. Ajettiin kuitenkin ehjästi läpi. Ei taaskaan pysty olla tyytyväinen kisaan, Lassila tiivisti sunnuntain.
Lassilan kausi jatkuu seuraavaksi Italiassa neljännen EM-rallin merkeissä. Luvassa on asfalttiralli. Rooman lähistölle suuntautuva kilpailu ajetaan 5-6.7.
Kuva: LassilaRacing